maanantai 1. tammikuuta 2018

Uuden vuoden aikaan, vanha vuosi mitä sainkaan aikaan?

Olin ajatellut päivittää blogia eilen, tehdä yhteenvetoa viime vuodesta vaan työpäivä vei mehut eikä illalla pystynyt mihinkään.  Ensin kuitenkin haluan esitellä teille viime vuoden viimeisimmät käsityöt, jotka keskeneräisten kopasta sain viimeisteltyä eilisen päivän aikaan. Joskus se valmistuminen jää pienestä kiinni  kun inspiraatio jostain syystä katoaa. Vaan ne huivit;

 
Tämän huivin tein itselleni yhtä aikaa kuin sn-parilleni vaan langat sain pääteltyä vasta 27.12. Novitan joki lankaa kului tähän huiviin 129 grammaa.


 
Tämän huivin teon aloitin jo keväällä. Muoto on kummallinen ja siksi lie viihtyi korissa näinkin pitkään. Neulottu graffitin harmaasta nallesta ja vihreästä maijasta. Lankaa kului 213 grammaa.



Viimeisimpänä yksi lempiohjeellani virkattu huivi. Hyttysverkkona tähän olen tutustunut ja edelleen tykkään huivin kuviosta. Virkattu erilaisista jämäkeristä ja välillä meinasi kärsivällisyys loppua jatkuvaan langan pätkään. Valmistui viimein kuitenkin. Lankaa tähän huiviin kukui 234 grammaa. 

Kaikkiaan neuloin tai virkkasin viime vuona 54 kpl käsitöitä, lankaa niihin kului yhteensä 9385 grammaa.

Uusi vuosi on alkanut töiden merkissä vaan on tässä ehditty miettiä tulevia käsitöitä myös.

Kiitos kävijöille, kommentit ilahduttaa aina.

Rauhaisaa vuoden alkua 🎆

Anne-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti