sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä

Aamulla sain nukkua pitkään, lapsista kolme neljästä nukkui mun vieressä ja mies ahkeroi töissä. Sänkyyn sain kasan lahjoja ja kahvit join toivomukseni mukaan pöydässä. Ja katsokaapas mitä kaikkea kivaa minä sain;








Kuvista nyt uupuu yksi kortti, se oli jäänyt piilon tyynyjen alle, mutta monen monta ihanaa lahjaa sain ja tiedän, että näiden kanssa on ahkeroitu aika kauan.

Minä itse lahjon äitiäni siskon kanssa yhteisellä lahjakortilla jalkahoitoon ja perjantai-iltana suomi-venäjä pelin alkaessa sain sen kuningasajatuksen, että tekaisempas sukat vielä äidilleni. Ei pienessä mielessäni käynyt, että aikaa on melko rajallisesti ja pitihän sitä molempina iltoina yli puolenyön neuloa, että sukat tänä aamuna valmistuivat. Lankana Novitan 7 veljestä ruskea ja muutaman vuoden takainen pinkki. Langanmenekki 123 grammaa.





Ja ollaan me vähän ehditty leikkimään. Vaikka mä koetin katsoa, että saadut Legot säilyisivät lähinna Laurin leikeissä, olivat lapset omatoimisesti ne hyllyn päältä (en edes halua tietää miten) saaneet ja onneksi sentään ennätin kameran kanssa kuvaamaan. Meidän 5-v jaksoi jo ohjeita tutkia melko tarkkaan. Meillä Dublot on olleet jo pitkään lasten lempileluja, isommatkin lapset niitä mielellään kasaavat ja välillä isojakin leikkejä tekevät.







Tulipas pitkä ja etenkin kuvarunsas postaus. Tänään mieli on haikea monestakin syytä ja suurin syy on huomenna alkava työ. Arki meillä muuttuu niin paljon ja toivon, että aikaa blogin pidolle löytyy edelleen ja tietenkin myös käsitöille.

Ja haluan toivottaa kaikille äideille ja isoäideille


                               OIKEIN IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ!


                                                                      Anne-Mari

2 kommenttia:

  1. Upeita lahjoja. Kaksi hienoa pannunalustakin.
    Näppäriä lapsia sinulle, mutta kun äidin tuntee, niin eihän muunlaisia voi ollakaan :)

    Mukavaa äitienpäivää Sinulle ♥

    Jännitän täällä sinun kerallasi, miten teidän elo ja olo alkaa sujumaan. Mutta olen varma, että hyvin !

    VastaaPoista
  2. Viimoinen paketti lähtee alkuviikosta. Vähän ongelmia yhden yllärin kanssa.

    Maltahan varrota :)

    Snysi

    VastaaPoista